Reetta otti minuun yhteyttä jo keväällä ja kertoi haluavansa itsestään ns. taiteilijakuvia viulunsa kanssa. Viimein nyt syksyllä saimme järkättyä kuvaukset pystyyn ja suuntasimmekin sitten kohti metsiä! Muutamat kuvat otimme myös hänen työpaikallaan, Korundissa. Tämä keissi oli muuten ihan loistava esimerkki siitä, kuinka aina ei tarvita mitään kummosempia hippoja tai elämän käännekohtia voidakseen otattaa itsestään kuvia! Kovin kyynelpitoisen tunteellisesti mietittynähän jokainen päivä täällä on aina niin uniikki, että jo sen kunniaksi kannattaisi otattaa itsestään muistoksi kuvia :)
Sitten tekniikkajutskailua. Valtaosa kuvista on otettu meikän "uudella" Sigman 50mm f/1.4 ART -linssillä, vieläkään tosin en ole ehtinyt tehdä minkäänlaista postausta tuosta, mutta melko lyhyt siitä tulisi. Syy tähän on yksinkertaisesti vain se, että tuo putkilo on melkolailla täydellinen. Älyttömän terävä jo täydestä aukosta, rakenne on kuin tankilla ja bokeh melkoisen miellyttävää! En ole ennen kuvannut 50mm:llä oikeastaan yhtään, mutta tietynlaisiin tilanteisiin joihin nykyiset 35mm ja 85mm eivät aina aivan täydellisesti sopineet, solahtaa tuo taas todella hienosti. Joku voisi sanoa tätä pieneksi hifistelyksi ehkä, mutta omassa käytössä jokaisella on oma paikkansa! Eli nykyinen arsenaali koostuu seuraavanlaisesti: 2x 6D, Sigma 35mm f/1.4, Sigma 50mm f/1.4, Canon EF 85mm f/1.8 ja Canon 135mm f/2.0. Varsinainen laajisobjektiivi tippui kelkasta viime talvena kun revontulet ja maisemat eivät enää iskeneet niin lujaa kuin ennen, katsoo josko kuitenkin jonkinlaisen hommaisi taas jossain vaiheessa :)
Showing posts with label auringonlasku. Show all posts
Showing posts with label auringonlasku. Show all posts
Sunday, October 12, 2014
Tuesday, June 03, 2014
Volvomies
Sain vähää aikaa sitten mielenkiintoisen kuvauspyynnön, jossa kysyttiin mahdollisuutta ottaa muotokuvia eräästä autoharrastajasta hänen rakkaan autonsa Volvo 544 B10 kanssa. Miljöön suhteen toiveissa oli teeman mukaisesti jotain vanhaa, jolloin kuvauspaikaksi muotoutui VR:n vanha ja ehkä hylätty makasiini Rovaniemen keskustan liepeillä. Tosi tyylikäs paikka missä pitäisi varmaan useamminkin käydä kuvailemassa :) Autokuvaus on meikälle sikäli uusi laji, että tämä olikin sen puolesta tosi hauska kokemus!
Kuvien teknisestä puolesta sen verran, että muuten kuvat on täysin luonnonvalossa näpsittyjä, lukuunottamatta 1. ja 2. kuvaa joissa löytyy yksi softbox oikeassa laidassa avaamassa hiukan auton keulan varjoja. Lisäksi kaikki paitsi 3. kuva kuvattu Fujifilm X-T1 + 23mm f/1.4.

Sunday, August 04, 2013
Tähtiä ihmettelen
Sitä ei vielä tule kenenkään myöntää itselleen, että syksy olisi tulossa. No way. Täten hymähdän vain kivasti ajatukselle, että on mukavaa kun öistä tulee pikkuhiljaa pimeämpiä ja pari kuukautta piilossa olleet tähdet alkavat taas näkyä taivaalla. Tämän kunniaksi nopea otos viime yöltä :)
Tunnisteet:
auringonlasku,
canon 6D,
kesä,
potretti,
samyang 14mm,
tähti,
tähtikuvaus,
tähtitaivas
Sunday, May 05, 2013
Sairaan nopee ja värikäs
![]() |
| Canon 5D, Canon EF 17-40 f/4 @ 19mm. 149s, f/22, ISO:100 |
-Sport Lace kengännauhat! No joo, hulvattomat vitsit sikseen, tässä olisi vielä yksi muutama yritelmä noiden harmaasuotimien kanssa. Joskus vuosi pari sitten, kun ostin nuo Hoyan NDX400 ja ND8 suotimet niin jotain tällaista oli jo tuolloin mielessä missä auringonlaskun värit yhdistyisi liikkuviin pilviin. En vaan oikein koskaan ole joko saanut aikaiseksi tai kelit eivät ole vaan olleet kohdillaan tällaisen kuvan aikaan saamiseksi. Eilen kuitenkin alkuilta näytti lupaavalta sillä pilvisyyttä oli juuri sopivasti, ei liikaa mutta ei täysin selkeätäkään. Jo revontulikuvauksia varten kuvauskohteeksi suunnittelemani vähän matkan päässä sijaitseva lato valikoitui sitten sijainnikseni. Paikka oli muutenkin tähän aikaan vuodesta melko täydellisellä paikalla sommitellullisesti ajateltuna sillä aurinko laskeutui mukavasti taka-alalle.
Eli kuvassa on taas pinottu Hoyan NDX400 ja Hoya ND8 päällekkäin jolloin yhdistettynä pieneen aukkoon kyseessä on melkoinen yhdistelmä pitkiä valotuksia ajatellen. Tuo 2 minuutin ja 30 sekunnin valotuskin oli ehkä hiukan alivaloitettu, mutta 3 minuutin jälkeen alkoi taivaan pilvet mennä jo sen verran puuroksi, että se ei ollu enää nättiä. Alla oleva kuva on otettu sitten pelkästään Hoya NDX400:lla, kun auringon laskettua alkoi olla jo sen verran hämärää, että ei ollut enää tarkoituksen mukaista pinota suotimia.
Thursday, January 10, 2013
Ounasvaaran rinteiltä
Taas on mennyt aivan liian pitkä aika kun olen kirjaimellisesti ulkoiluttanut kameraani luonnon helmassa. Tiedättekö sellaista meininkiä missä kamera meinaa koko ajan kastua, sukat ovat märät ja näpit jäässä joiden myötä kaikille flunssaviiruksille on annettu oikein täsmähoivaa. Koska viime kerrasta oli tosiaan tovi kulunut, päätin tänään luennon jälkeen polkaista jonnekin oikein mukavaan paikkaan.
Sääennuste näytti sellaista puolipilvistä ja aamupäivän vietettyäni pimeässä massaluentosalissa, totesin kelin olevan ennustusten mukainen. Aurinko oli kuitenkin jo hyvää vauhtia laskemassa josta syystä mummopyörä ja jouluruuat saikin kunnon kyydit kun lähdin polkemaan yliopistolta kuvauspaikalle. Olin valinnut tälle kertaa paikaksi Rovaniemen Ounasvaaran huipun. Vaikka se ei nyt mikään mahdottoman kokoinen ole ja pakkastakin oli sen -12°C niin mukava määrä hikikarpaloita kasteli selän ja otsan oikein mukavasti. Puhumattakaan jalkojen happopitoisuuksista.
Henkihieverissä selvisin juuri oikeaan aikaan huipulle talsittuani pyöräreissun jälkeen vielä pikkumatkan polveen asti ulottuvassa hangessa. Täytyy sanoa, että huomasin tuossa matkalla conversen tennareiden ja farkkujen osoittautuneen erittäin huonoksi asukokonaisuudeksi. Mut kukin tyylillään!
Huipulla oli sitten ihan rentoa napsia menemään kuvia, auringon viimeiset säteet paistoi mukavasti huipulle joku 10 min ja tuona aikana ehdin muutamat ruudut nappaista. Sikäli paras valo jäi kokematta ollessani hieman myöhässä, mutta ne jäi sitten seuraavaan kertaan :)
Lähtiessäni laskettelemaan alas Ounasvaaraa, käytännössä melkein törmäsin yhteen pieneen porolaumaan. Vaikka näpit olivat jo tunnottomat ja housutkin olivat jäätyneet polveen asti sementin jäykiksi putkiksi, en voinut olla ohittamatta niitä. Semisti aluksi jännitti miettiessäni, että koskas niillä olikaan se aggressiivinen kiimakausi, mutta niiden ollessa aika säikkyjä päätin lähteä varovaisesti ottamaan muutamat potretit. Tämä tarkoitti puolestaan jalkojen upottamista taas polviin asti yltävään umpihankeen. Nice.
Monday, September 17, 2012
Mallikuvaukset suolla
Minulla on ollut pitkään haaveena päästä kuvaamaan ihan oikeat mallikuvaukset. Ystävällinen Ida ( onlythespacebetweenus.blogspot.fi ) suostui tähän tehtävään malliksi ja luokkakaveri Henry tuli assaroimaan. Kolmestaan lähdettiin sitten kruisailemaan ympäri Rovaniemeä tarkoituksena löytää hyvä kuvauspaikka. Visiona oli ottaa sellaisia mukavan ruskaisia kuvia ja tämä mielessä päätimme minun päättämänä suunnata kulkumme Ounaspaviljongin läheisyydessä olevalle suo/luontopolulle. No ruskaa ei siellä kyllä pahemmin ollut, mutta poron ja koirien suolen eritteitä sitä enemmänkin. Ajattelin haasteeksi illan aikana koituvan tyyliin salaman patterien riittävyyden, mutta meidän piti ihan tosissaan yrittää väistellä noita mättäiden keskellä olevia miinoja.
Kuvauksiin minulla ei oikein ollut sen kummempaa visiota, kuin että fiilis olisi sellainen huoleton ja että jäykkiin posetuksiin ei ryhdyttäisi. Luonnollisuus on minulle tärkeää näissä. Haastetta näihin kuvauksiin toi se fakta, että minulta ei juuri tuota kokemusta järjestetyistä mallikuvauksista oikein ole. Tai no, ei yhtään. Eli vähän haparoidenhan kuvaukset pyörähti käyntiin. Mutta hiukan päästyämme enemmän fiilikseen alkoi ohjeiden anto, valojen suuntaukset ja ideointi tuntua aina vain helpommalta.
Ida hoiti taas homman hienosti kotiin. Hän oli erittäin kärsivällinen, jaksoi keskittyä mallina olemiseen ja ei turhia arastellut muutenkaan koko kuvauksia. Melko vaivatonta sen puolesta siis! Pointsit myös siitä, että sukkikset meinas revetä ja joku ötökkä puri häntä, mutta ei nekään tuottaneet loppujen lopuksi mitään ongelmaa. Ei uskoisi, että tämä oli myös hänen eka kerta!
Valaistuksena minulla oli näissä kuvauksissa iso kultainen heijastin, diffuusori sekä iso sateenvarjo-softbox -hässäkkä. Heijastin oli yllättävän tehokas valonmuokkain, sillä olin asennoitunut ennen kuvauksia, että käyttäisin pelkästään tuota sat.varjo-softbox -hässäkkää. Ensimmäinen kuva on otettu diffuusorilla niin, että se on ollut aivan Idan kasvoissa kiinni, juuri kuvan ulkopuolella. Ideana tässä oli pehmentää todella kovaa auringonvaloa, joka paistoi suoraan hänen naamansa. Lopputulos onkin tällä tavoin hyvin pehmeä.
Seuraavat kolme kuvaa taas ovat otettu kultaisen heijastimen avulla niin, että takaa tuleva auringonvalo heijastettiin takaisin hänen kasvoihinsa tehden siihen lämpimän sävyn.
Viimeinen on otettu BTS -kuvan mukaisesti sat.v-softbox -hässäkällä. Hyvin pehmeää jälkeää tekee myös tuokin. Lisää kuvia löytyy Flickr -kansiostani! http://www.flickr.com/photos/iirorautiainen/
Ja sitten ohessa olisi muutamat otokset kyseiseltä illalta.
Ja vielä muutama Behind The Scenes -kuva

| (C) Henry Kestilä |
![]() |
| (C) Henry Kestilä |
![]() |
| (C) Henry Kestilä |
Subscribe to:
Posts (Atom)