Sunday, May 05, 2013

Sairaan nopee ja värikäs

Canon 5D, Canon EF 17-40 f/4 @ 19mm.
149s, f/22, ISO:100

-Sport Lace kengännauhat! No joo, hulvattomat vitsit sikseen, tässä olisi vielä yksi muutama yritelmä noiden harmaasuotimien kanssa. Joskus vuosi pari sitten, kun ostin nuo Hoyan NDX400 ja ND8 suotimet niin jotain tällaista oli jo tuolloin mielessä missä auringonlaskun värit yhdistyisi liikkuviin pilviin. En vaan oikein koskaan ole joko saanut aikaiseksi tai kelit eivät ole vaan olleet kohdillaan tällaisen kuvan aikaan saamiseksi. Eilen kuitenkin alkuilta näytti lupaavalta sillä pilvisyyttä oli juuri sopivasti, ei liikaa mutta ei täysin selkeätäkään. Jo revontulikuvauksia varten kuvauskohteeksi suunnittelemani vähän matkan päässä sijaitseva lato valikoitui sitten sijainnikseni. Paikka oli muutenkin tähän aikaan vuodesta melko täydellisellä paikalla sommitellullisesti ajateltuna sillä aurinko laskeutui mukavasti taka-alalle.


Eli kuvassa on taas pinottu Hoyan NDX400 ja Hoya ND8 päällekkäin jolloin yhdistettynä pieneen aukkoon kyseessä on melkoinen yhdistelmä pitkiä valotuksia ajatellen. Tuo 2 minuutin ja 30 sekunnin valotuskin oli ehkä hiukan alivaloitettu, mutta 3 minuutin jälkeen alkoi taivaan pilvet mennä jo sen verran puuroksi, että se ei ollu enää nättiä. Alla  oleva kuva on otettu sitten pelkästään Hoya NDX400:lla, kun auringon laskettua alkoi olla jo sen verran hämärää, että ei ollut enää tarkoituksen mukaista pinota suotimia.

Canon 5D, Canon EF 17-40 f/4 @ 35mm
114s, f/13, ISO:200

Nyt on tullut muuten tehtyä mukavasti uusia hankintoja; toinen 5D nykyisen kaveriksi, Optechin dualstrap näiden kantamiseksi sekä Lowepron 300 AW reppu jotta kaikki kamat saisi hieman mukavemmin kannettua verrattuna nykyiseen pieneen sling -reppuun.

 


  

Thursday, May 02, 2013

Facebook



Noniin, vihdoinkin sain aikaiseksi tehdä tällaisenkin saitin missä kiinnostuneet voivat seurata tekemisiäni entistä intensiivisemmin kuin mitä tähän asti. Melko samanlaista settiä vielä alussa luvassa kuin täällä blogissakin, mutta tavoitteena olisi tuolla jakaa vähän arkipäiväisempiäkin aatoksia kuvauksen saralta ja BTS -meininkiä. Eli käykää tykkäilemässä ettei kaikki mun fb -kaverit kaikkoonnu spämmäilyn takia. Se olisi ikävää se.


Monday, April 29, 2013

Jätkänkynttilä

Jostakin syystä tuo Rovaniemen ylpeys heti Antti Tuiskun jälkeen on kiinnostanut kuvauskohteena tällä viikolla ihmeen paljon. Niin paljon kuvattu kohde, josta en usko että kovin helposti löytyy uusia näkökulmia. Eipä kyllä näissäkään :D Mutta tässä omat tulkintani, jotka syntyivät melko nopeista mielenjohteista ja spontaaneista jalustan pystytyksistä.


Alla oleva kuva on 1 minuutin ja 10 sekunnin valotus, johon pääsin päiväsaikaan melko kivuttomasti laittamalla Hoyan NDX400 ja Hoya ND8 suotimet päällekkäin. Jo pelkällä NDX400:lla saa muutaman sekunnin valotuksia päiväsaikaan, mutta tuolla kombolla tulos on vielä hauskempi. 


Sunday, April 21, 2013

Kesämies

Sieltä se kesä pikkuhiljaa tulee, kun pulut tiputtelee harmaat röyhelöliivinsä, ekat ampparit etsivät kukkiansa ja syksyn koirankakat ilmestyy fossiloituneena sulaneista lumikasoista. Tästä inspiroituneena otin tuonne Lapin Yliopiston FB -sivuille sitten tällaisen kuvan! Edellisestä postauksesta tuttu Niko suostui tähänkin kuvaan malliksi paleltumavaarasta huolimatta, pointsit siitä hänelle :D

Kuva on n. 7 ruudun panoraama. Ohjeet tällaisen tekemiseen löytyy tuosta sivupalkissa sijaitsevasta postauksesta :)

Canon 5D, Sigma 85mm f/1.4 @ f/1.4

Saturday, April 13, 2013

Radiossa

Lapin yliopiston vuosittain järjestettävä Radio Säteily avasi taas taajuutensa viikon alussa, joten seuraavat pari viikkoa voitte kuunnella laadukasta ja kaikille avointa opiskelijaradiota. Tätä juhlistaakseni ajattelin tämän kertaiseksi viikon kuvakseni tuonne yliopiston facebook -sivulle tunnelmapalaa kulissien takaa. Visiona oli hiukan raflaavampi kuva teatraalisemmalla mallisuorituksella ja tähän löysinkin muutaman hyvän tyypin. 




Valaistus oli todella simppeli sillä tilan ahtauden vuoksi en saanut sovitettua sinne kummempia settejä. 


Semmosta. BTW, mikäli tänä iltana on pilvetön taivas niin kannattaa kuikuilla sinne revontulien varalta, todennäköisyydet on nimittäin erittäin korkeat!

Wednesday, April 10, 2013

Viimeinen Sielun Maisema

Tähän postaukseen loppuu sitten näiden tuplavalotuskuvien spämmäily. Tavoitteena oli saada 10 kuvaa täyteen ja nyt kun tuo valokuvaus -kurssin deadlinekin lähestyy niin ajattelin rykäistä loputkin valmiiksi sitten. Hauskahan näitä oli vääntää, mutta nyt kyllä täytyy jotain ihan muuta keksiä seuraavaksi projektiksi..






Monday, April 08, 2013

Randomkuvien päivä

Tuossa katselin edellisten kuukausien kuvakansioitani ja huomasin, että sieltä löytyi muutamia kevyemmän mielen näpsyjä, joita en kuitenkaan ole täällä jakanut. Kynnys blogin päivittämiseen kuvien tason kautta on ollut hiukan turhan korkea, jonka vuoksi ajattelinkin nyt rikkoa tätä törkeää maneeria. Mikäli minusta ei jatkossakaan kuulu mitään, mutta haluaisitte kuitenkin stalkata niin katsastakaa ihmeessä flickr -tilini minne latailen melko usein samantyyppisiä otoksiani.Saa antaa noottia myös mikäli tätä kautta haluatte nähdä samantyyppistä settiä jatkossakin! :)


Canon EF 17-40 f/4.0

Sigma 35mm f/1.4

Sigma 35mm f/1.4

Sigma 35mm f/1.4

Sigma 35mm f/1.4

Canon EF 17-40 f/4

Sigma 35mm f/1.4

Sigma 35mm f/1.4