Thursday, June 20, 2013

Ilmapallo!



Kuten viime postauksessa valittelinkin, on työkiireet vieneet niin paljon aikaa vapaa-ajasta, että kuvaamisille ei oikein ole ollut aikaa. Eilen illalla vieroitusoireiden käytyä sietämättömäksi päätin poiketa kotimatkalla töistä läheisellä pellolla ottamassa tällaisen foton jota olen pyöritellyt hiukan aikaa mielessä. Ajatuksena oli aluksi laittaa ilmaan leijumaan jotain vähän erikoisempaa, mutta ilmapallotkin toimii aina mainiosti loppujen lopuksi. En jaksanut puhaltaa kuin muutaman pallon hyttysten löydettyä minut jo alkuvaiheessa. Tällaisen rykelmän palloja sain loppukuvaan, kun heittelin niitä ilmaan ja yhdistin sitten jälkikäteen photarissa :) Mutta nyt viimeiseen vuoroon ja sitten ruhtinaalisen syöpöttelyvoittoiseen juhannuksen viettoon! ^^


Tuesday, June 18, 2013

Randomkuvien päivä 2

Heipä hei ja hyvää iltaa! Täällä on ollutkin vähän kuollutta nyt hiukan aikaa kun kesätyöt vievät kaiken mahdollisen vapaa-ajan jonka vuoksi kamera on saanut levätä vähän turhankin paljon viime aikoina. Tässä töiden jälkeisinä koomailujen lomassa selailin hiukan vanhempia kuvia mitä keväällä ja alkukesästä on tullut räpsittyä ja ajattelin josko sitä elvyttäisi teitin iloksi postausfeediäni julkaisemalla taas tällaisen randomkuvaoksennuksen joka jollakin lailla näyttää raapaisun siitä mitä sitä on tullut touhuttua. Paljon on naurua, virkamiestärkeilyä, ruokaa, hyvää seuraa ja muuta mukavaa sisältynyt näihin muutamiin kuukausiin ja kutina on että tästä pitäisi tulla ihan hyvä kesä vaikka töissä suurinosa ajasta meneekin. Mutta pitäkää te sillä aikaa lippa vinossa, hiillos kuumana ja uimarenkaat pumpattuina ja nauttikaa kesästä! :)




























Sunday, June 02, 2013

Emilian YO -kuvat

Ennen junalle lähtöä käväisin kuvaamassa Emilian kanssa muutamat YO -kuvat. Koska häntä ei pölyiset studiot kiinnostanut, eikä minunkaan aikomukseni sellaisissa toistaiseksi ole kuvata, otimme suunnaksi Rovaniemen kirkkolammen ympäristön. Aurinko porotti perus lappilaiseen tyyliinsä kirkkaalta taivaalta, joten etsimme hieman varjoisampia paikkoja sieltä. Tällainen mukavan idyllinen koivukuja osoittautui parhaimmaksi paikaksi sitten. Todella hauskat kuvaukset saatiin tunnissa purkkiin ja Emiliakin oli enemmän kuin tyytyväinen kuviinsa :) Itselle sattui pieni työtapaturma kuvauksissa tosin kun tuuli kaatoi muutaman kerran tuon minun softbox viritelmän maahan, onneksi vääntyi vain vähän kasaan kuitenkin. Helppokäyttöisiä jalustanpaino DIY viritelmä ehdotuksia otetaan vastaan! :D









Saturday, June 01, 2013

Metsässä

En ole taas vähään aikaan päässyt perinteistä muotokuvausta harrastamaan ajan kuluessa tapahtumien kuvaamisen ja viimeisten koulujuttujen parissa. Huolimatta hyttysistä johtuvasta verenhukasta päätimme Idan kanssa rikkoa tämän hiljaiselon ja ottaa sitten tällaisen kuvan. Kuten viekkaimmat taas jo huomaavat, kyseessähän on bokehpanoraamakuva joka tällä kertaa sisältää abauttiarallaa 20 kuvaa. Laajempi kuva oli alunperin visiona, mutta rupesi tosiaan tuo veren litramäärä huitelemaan sen verran alhaisia lukemia, että tämä sai riittää :D



Istun muuten tällä hetkellä junassa kohti etelää, sillä aikomuksena olisi viettää kesä siellä hengaillen. Jos akselilla Hyvinkää-Järvenpää on kiinnostusta tavata tai kuvailla meikäläisen kanssa niin saa laittaa viestiä!



Friday, May 24, 2013

Kevätjuhlat in 50's style

Viikko sitten Rovaniemi sai kokea ensimmäisen hellekylpynsä ja juuri sopivasti tuolle päivälle osui Trafi:n henkilökunnan kevätjuhlat Ounasvaaran majalla, jotka minut oli kutsuttu kuvaamaan. Teemana oli pilkkumekkojen ja henkselihousujen kulta-aika eli 50 -luku, jonka mukaan väki olikin pukeutunut sangen tyylikkäästi. Meno ja tunnelma oli mahtava koko illan ajan vaikka itselle oli pieni flunssa iskenyt päälle samaan aikaan, juhlaporukan iloinen vastaanotto sai kuitenkin tämän unohtumaan oikein nopeasti. Eli erittäin hauskaa oli ja tämän myötä hyvä tapa aloittaa kesä :)


Canon 5D, EF 17-40 f/4

Canon 5D, Sigma 35mm f/1.4
Canon 5D, Sigma 85mm f/1.4
Canon 5D, Sigma 35mm f/1.4
Canon 5D, Sigma 85mm f/1.4
Canon 5D, Sigma 85mm f/1.4
Canon 5D, Sigma 35mm f/1.4
Canon 5D, Sigma 35mm f/1.4
Canon 5D, Sigma 85mm f/1.4
Canon 5D, Sigma 35mm f/1.4
Canon 5D, Sigma 85mm f/1.4
Canon 5D, Sigma 35mm f/1.4
Canon 5D, Sigma 35mm f/1.4
Canon 5D, Sigma 35mm f/1.4
Canon 5D, Sigma 35mm f/1.4
Canon 5D, Sigma 85mm f/1.4
Canon 5D, Sigma 85mm f/1.4
Canon 5D, Sigma 35mm f/1.4
Canon 5D, Sigma 85mm f/1.4
Canon 5D, Sigma 85mm f/1.4
Canon 5D, Sigma 85mm f/1.4
Canon 5D, Sigma 85mm f/1.4
Canon 5D, Sigma 35mm f/1.4
Canon 5D, Sigma 85mm f/1.4
Canon 5D, Sigma 85mm f/1.4
Canon 5D, Sigma 35mm f/1.4
Canon 5D, Sigma 35mm f/1.4
Canon 5D, Sigma 85mm f/1.4
Canon 5D, Sigma 85mm f/1.4
Canon 5D, Sigma 35mm f/1.4
Canon 5D, Sigma 35mm f/1.4
Canon 5D, Sigma 35mm f/1.4