Friday, October 05, 2012

Näin levitoit

Ruotsin opiskelu ei ole koskaan ollut näin hauskaa!

Kuten edellisessä kirjoituksessani kerroin, aloitin työt Lapin yliopiston facebookin sisällöntuottajana hiljattain. Kuvamateriaalia on syntynyt ihan mukavasti, mutta jossain vaiheessa tulee se tilanne, kun mikään tavallinen ei riitä. Miettiessäni ajankohtaisia tapahtumia yliopistolla ja Rovaniemellä, mieleeni tuli muutamien kavereitten valitusvirret kandien tai gradujen väsäämisen tuskasta. Tästä se kuuluisa ajatus sitten lähti. Jollain lailla halusin kuvastaa sitä luku urakan tilannetta, jossa keskittyminen lukemiseen olisi niin voimakasta, että muu maailma unohtuu täysin. Kirjat ja vihkot vain lentelee mielessä opiskelijan yrittäessä paneutua asiatekstin kuivaan ilosanomaan.

Tällaisen kuvan ottaminenhan on yllättävän simppeliä, haasteena oikeastaan tämän tyyppisessä kuvailussa tulee siinä luovuuden ja konkreettisten rakennuselementtien haalimisessa. Tämä kuva koostuu useasta eri kuvasta, jossa pohjana on käytetty pelkkää sohvakuvaa Henryllä maustettuna. Alla olevasta kuvasta myös tarkkasilmäisimmät huomaavat, että mistä levitoinnissa onkin oikeastaan kyse. Eli yksinkertaisella sienitempulla reipas opiskelija saadaan aivan toisiin sfääreihin! Photoshopissa sitten ei tarvitse muutakuin maskata sieni pois ja kappas. Nysse lentää. 



Jotta kuva saisi hieman elävöitystä, vaatii se myös jotain muita lentäviä artikkeleita. Kirjat sopii teemaan melko hyvin, joten laitetaanpa muutama sellainenkin sinne liitelemään. Kuvan mukaista toimintaa sitten toistellaan maun mukaan niin monta kertaa kuin on tarvis. Lopuksi kaikki kirjapitoiset kuvat liitetään loppukuvaan, jolloin saadaan koko kirjaparvi mukavasti yhteen.



Tässä vielä valaisukaavio kuvaustilanteesta, tehoja en muista sitten millään, sorry!



Eli kyseessä on tosiaan toteutukseltaan melkoisen simppeli toimenpide, raja tulee vain siinä vastaan jos joko luovuus tai nämä levitaation mahdollistavat välineet ei vastaa tarpeita. Eli esim. jos olisin halunnut Henryn vaikkapa katonrajaan hengailemaan like a boss, olisin tarvinnut melko korkeat A-tikkaat mahdollistaakseni oikeanlaisen illuusion. Perspektiivi on nimittäin tässä hommassa se kaikkein oleellisin asia johon tulee kiinnittää huomiota. Kuva ei näytä uskottavalta jos se ei täsmää. 

Tässä on vielä muutama kuva, jotka olen ottanut itsestäni samalla periaatteella aikaisemmin. Lisää on myöskin luvassa, on näitä sen verran hauska kuitenkin kuvata!





2 comments:

  1. Wau! Aina välillä alkaa etsimään uusia blogeja luettavaksi ja sitten selataan erinnäköisten räpsijöiden blogeja läpi, mutta joskus löytyy tällaisia helmiä. Super hienoja kuvia ja olen kateellinen sun photoshop-taidoista. Itse en photoshoppia omista omalla koneella, ainoastaan GIMPin mutta sitäkään en osaa käyttää :/

    Any Way, hieno blogi ja sait uuden lukijan. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Heh kiitti kovasti, hienoa kuulla että tuollakin tavoin joku tänne joskus löytää :D GIMPilläki pääsee pitkälle, ei esim tämäkään kuva sen kummempia työkaluja vaadi, vaatii vaan hiukan istumalihaksia sen taitaminen :)

      Delete