Thursday, June 20, 2013

Ilmapallo!



Kuten viime postauksessa valittelinkin, on työkiireet vieneet niin paljon aikaa vapaa-ajasta, että kuvaamisille ei oikein ole ollut aikaa. Eilen illalla vieroitusoireiden käytyä sietämättömäksi päätin poiketa kotimatkalla töistä läheisellä pellolla ottamassa tällaisen foton jota olen pyöritellyt hiukan aikaa mielessä. Ajatuksena oli aluksi laittaa ilmaan leijumaan jotain vähän erikoisempaa, mutta ilmapallotkin toimii aina mainiosti loppujen lopuksi. En jaksanut puhaltaa kuin muutaman pallon hyttysten löydettyä minut jo alkuvaiheessa. Tällaisen rykelmän palloja sain loppukuvaan, kun heittelin niitä ilmaan ja yhdistin sitten jälkikäteen photarissa :) Mutta nyt viimeiseen vuoroon ja sitten ruhtinaalisen syöpöttelyvoittoiseen juhannuksen viettoon! ^^


2 comments:

  1. Miellyttävät värit ja fiilis kuvassa. Toisaalta ilmapallot on jo vähän nähty juttu - mutta toisaalta mikäpä kuvauksen saralla ei olisi? Hankala on tehdä enää sellaista, mitä joku ei olisi jo jotenkin aiemmin tehnyt. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tänkz! You hit the nail, oli tosiaan ajatusta johonkin muuhun mutta melkeenpä käytännön syiden takia tuli sitten "vain" puhalettavat kumipallot tähän :)

      Delete