Revontulia odotellessa

Tromssa

Tromssa

Jouluaattona 2011

Näin syksyn edetessä on pakko myöntää, että muiden ihmisten märehtiessä kesän ohi menoa, minulla on melko tyytyväinen olo. Kesä täällä Rovaniemellä on nimittäin valokuvauksen kannalta todella hankalaa aikaa. Aurinko porottaa valtaosan päivästä korkealla ja sitten kun se edes vähän laskee tehden valosta hieman miellyttävämpää, singahtaa se taas ylös. Kerrankin kuvasin samalla kuvausreissulla sekä auringonlaskun ja -nousun eikä edes väsyttänyt. Talven pimeydessä taasen on jotain aivan muuta, josta saan täysin erilaiset vibat. Nimittäin tähtitaivaan ja revontulien kuvailu on jotain sellaista, mihin en kuvittele itseni koskaan kyllästyvän. Siinä on jotain todella meditatiivista seisoa keskellä pimeää luontoa ja katsella taivaalle aukenevaa tähtisadetta. Isokin mies herkistyy väkisin ja siinä vaiheessa ei edes nenäliinat riitä kun alkaa revontulten leimahtelut.

Viime talvi oli revontulien kannalta erittäin hedelmällistä aikaa. Minullekin muodostui jokapäiväiseksi rutiiniksi tarkistaa tunnin välein revontulitutkien tai forecan sääennustusten tilanteet tulevan illan ja yön varalta, että josko sitä lähtisi "metälle". Autottomana valokuvaajana tällainen suunnittelutyö on erittäin tärkeää sillä siinä ei ole mitään hauskaa miettiä 10 km päästä kotoa, että perhana. Täällä sataa lunta. Tilanteen hilpeyttä korostaa vielä -30 C pakkanen joka on siinä vaiheessa jo edennyt hieman luita ja ytimiä syvemmälle. Mieleeni on jäänyt pitkäksi aikaa eräs reissu Tromssaan, jonka tein Rovaniemen Cineman järjestämänä. Kyseessä oli paikallisten elokuvafestareiden vuoksi järjestetty retki joka on muodostunut jo jokavuotiseksi perinteeksi.

2 yötä ja Tromssa. Mitä sitä tekisi nuo yöt sellaisessa paikassa? Sanotaan, että ainakaan yhtäkään leffaa en tuona viikonloppuna nähnyt. Mutta revontulia kyllä niidenkin edestä. Ensimmäinen yö meni melko ujojen esitysten parissa, mutta stereotyyppisesti viimeisenä yönä taivas kirjaimellisesti räjähti. Olin jo lannistuneena ja väsyneenä palaamassa yöpymispaikkaani, kun huomasin pienen repolaisen huojuvan erään vaaran takana. Ajattelin huvikseni käydä taltioimassa sen, sillä edellisen kuvani eivät mitään tajunnanräjäyttäviä olleet. Pystytin kolmijalkani ja aloin odottamaan. Yhtäkkiä taivaan halki lentää jäätävän kokoinen vihreä leimahdus, jonka jälkeen loppu onkin historiaa. Koko taivas oli täysin tulessa kaikkien mahdollisten värien leimutessa luoden mitä mielikuvituksellisempia muotoja ja täytyy sanoa, että vaikka olin armeijassakin valokuvaajana, missä totuin kovaan menoon, niin tämä oli jotain aivan muuta. Kuvittele, että olet pelannut lottoa, totoa, kenoa, casinoa ja pajatsoa viimeiset kymmenen vuotta toivoen jättipottia ja yhtäkkiä kaikista mäjähtää täysvoitot. Siinä meni melkein paniikkiin, kun oli niin paljon kuvattavaa ja samalla tiesi että se päättyy hetkellä minä hyvänsä. Täysin tyytyväinen en tuon illan kuvasaldoon ole, mutta muisto ainakin siitä jäi jos ei muuta!